• Fabriqin hallituksen puheenjohtajana Mikko tuo mukanaan kokemusta yritysten kasvattamisesta ja intoa sparrata johtoryhmää arjen kysymyksissä. Vapaa-ajalla Mikko viihtyy golfkentällä ja talvisin hiihtoladuilla.

Kun minulle keväällä ehdotettiin Fabriq hallituksen puheenjohtajan paikan ottamista, en joutunut asiaa pitkään miettimään.

Eteeni on aiemmin tullut useita vastaavia mahdollisuuksia, joihin en ole halunnut tarttua. Tällä kertaa koin kuitenkin tuntevani erityisen hyvin liiketoiminnan ja johtoryhmän ja minun oli helppo varmistua siitä, että pystyn aidosti antamaan lisäarvoa yritykselle, enkä lähde vain hallitukseen oppimaan uutta ja hakemaan cv:hen nostetta.

Viime kuukausina olen päässyt tutustumaan Fabriqiin aiempaa syvällisemmin. En voi olla tekemättä vertailua Cubiqiin, jota olin perustamassa ja kasvattamassa toimitusjohtajana vuosina 2016-2021. Itselleni on ollut silmiä avaavaa, kuinka paljon liiketoiminta on noista ajoista muuttunut: teknologioiden kehittyminen, asiakkaiden vaatimustason nousu, tekoälyn nousu osaksi konsultointityön arkea.



Erityisesti minua on yllättänyt Fabriqin loistava liiketoiminnan käynnistys. Cubiqilla koin, että saimme monella tapaa super startin, jonka varaan pystyimme rakentamaan vuodesta toiseen jatkuvaa kannattavaa kasvua. Nyt Fabriqilla startti näyttää olevan jopa lennokkaampi! Uskoni Fabriqin liiketoiminnan kasvuun ja kehittymiseen onkin tällä hetkellä todella korkealla. Olemme päässeet heti alusta asti toteuttamaan haluamaamme strategiaa. Luomme ja kehitämme pitkäaikaisia asiakassuhteita ja tarjoamme konsulteillemme mahdollisuuksia päästä toteuttamaan kokonaisvaltaisia asiakasratkaisuja uusimmilla teknologioilla.



Ahead Partners -tiiminä saamme olla mukana monessa. Parhaillaan omalla työpöydälläni on mm. palkkamallit, taloushallinnon kulujaksotuslogiikka, 2025 budjetoinnin ensimmäinen versio sekä strategiamäärittely tulevalle suunnittelukaudelle. On palkitsevaa, kun pystyy omalla kokemuksellaan monissa asioissa auttamaan ja tukemaan. Itselleni tämä on täydellinen rooli, kun en ole mukana ainoastaan etäisenä hallituksen puheenjohtajana, vaan johtoryhmän kumppanina aktiivisesti liiketoiminnan päivittäisiä kysymyksiä pallottelemassa ja sparraamassa.

 

Isot kiitokseni menevät koko Fabriqin tiimille ja erikseen vielä johtoryhmälle eli Mikolle, Mikalle ja Ossille.

Huippua tehdä töitä sitoutuneiden ammattilaisten kanssa kuitenkin liikaa mailaa puristamatta. Onneksi miehillä on ollut hommat niin hyvin hallussa, että itse olen ehtinyt keskittymään kesällä myös golfkauteen. Pidetään sama ote, sillä hiihtokausi häämöttää jo edessä.

– Mikko